tiistai 27. maaliskuuta 2012

Ruplan hallituksen kokous 2/2012

Rupla ry:n hallituksen kokous 1.3.2012

Ravintola Memphis, Kluuvikatu 7

Läsnä: Elena Heiskanen, Ilona Väätänen, Eeva Kuikka, Emilia Aalto, Hanne Lempinen, Jukka Timonen, Minna Toivonen, Kaarina Sorvali, Minna Pietarila, Nico Lamminparras

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen 16.15.

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Elena Heiskanen ja sihteeriksi Ilona Väätänen.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin, että kokous on päätösvaltainen ja laillisesti koolle kutsuttu.

4. Kokouksen esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin esityslista, mutta siirrettiin kohta 7 Ekskursiot esityslistan kärkeen aikataulusyistä.

5. Ekskursiot

GDANSK: Ilmoittautuneita on tällä hetkellä kuusi. Mietitään lähtöä Turusta, koska tulee edullisemmaksi (alle100e lennot). Lähtijöitä oltava vähintään 10, jotta saadaan tuki HYY:ltä. Ilmoittautumispäivää on jatkettu 8.3 saakka. Gdanskin seuraava suunnittelupalaveri pidetään 2.3 klo12 Mepassa. Tsekataan HostelWorld.

RUSALKA: 27.3.12. Ilmoittautumiset Sannille. Rupla sponsoroi lippua kahdella eurolla.

EXCU1: Nukketeatteri Divadlo Alfa Theatre. Sellosalissa 13.3 klo19. Sponssataan kahdella eurolla. Ryhmälähtö Vltavan edestä klo18. Lähdetään junalla. Tämän jälkeen pidetään karaokeilta.

EXCU2: Venäjän- ja Itä-Euroopan Instituutin kirjasto. 15.3 alustava päivä, kysytään sopiiko kirjastolle.

TUSOVKAAN LÄHTÖ: Kaarina valittiin yhdyshenkilöksi Tusovkaan. Jos Rupla on aktiivinen auttamaan Tusovkaa, hallitus saa ilmaisen pääsyn kaikkiin tapahtumiin ja festareihin. Yritämme olla aktiivisia! Kaarina ilmoittaa avuntarpeesta.

RUPLA ON ICE: Naistenpäivänä 8.3 mennään luistelemaan ennen bileitä. Eeva tuo DDT:tä. Elena ottaa yhteyttä Kampin jääkentän henkilökuntaan.

6. Ilmoitusasiat

Helmikuun tapahtumat:

9.2 Tiedekunnan tavoiteohjelma, paikalla Kaarina, sisällössä ei mitään erikoista.

10.2 Palaveri pj:n ja vpj:n kesken

13.2 Hyvän toimintasuunnitelman päivä ja Liettua-ilta palaveri

15.2 Pj-semma , Gdanskin suunnitelma osa 1

16.2 Ruplan hallituksen koulutus ja klusterin siivous, Humanisticumin kokous (paikalla Eeva)

17.2 Liettua-ilta

20.2 Gdansk osa2, Suomi-Venäjä-seuran tapaaminen, Elena ja Nico

24.2 Eeva ja Elena: Ryhmätapaaminen, Gdansk

25.2 Balkan Fever: Hanne ja muut slaavilaiset

27.2 Elena pj-semmassa: suunnitelmissa on pakollinen sivuaine ja metodipaketti

28.2 Kirjojen lajittelu, Eeva ja Elena

28.2 Tsekki-Suomi-seuran tapaaminen (Hanne): Hanne on siellä hallituksen jäsenenä nyt. Saamme jatkossa heiltä kirjalahjoituksia.

29.2 Ruplan käytäväkahvit ja kirjatori. Rups pelasi ensimmäistä kertaa Kumpulassa. Elena oli vietin kokouksessa.

7. Tilat

Klusterin tilat on siivottu. Joka kuukauden ensimmäiset lauantait ovat klusterilauantait! Keskiviikkopäivystykset ovat pohdinnan alla. Laitetaan HYY:lle meille sopiva päivystyskeskiviikko: 21.2 klo16-20. Meillä on mahdollisuus tulla kahdessa vuorossa. Kysytään sopiiko HYY:lle. KIRJAONGINTA!!

8. Talous

Eilisten kahvitusten tulot 250e. Rupla päätti sponsoroida salivuorot.

9. Tuleva toiminta

2.3 Gdanskin suunnittelu klo12 Kaisaniemen Memphiksessä, Kluuvikatu 7.

4.3 Vaalinvalvojaiset klo20.00 alkaen. Kauppaan 19.00, Elena ja Ilona.

8.3 Rupla on Ice klo16, minkä jälkeen Ruplan naistenpäivän bileet, teemana karnevaalit!!

12.3 Ruokakerho Zakuskan suunnittelupalaveri klo 16 Memphiksessä.

13.3 Nukketeatteri Sellossa klo19. Ryhmälähtö, tavataan klo18 Vltavan edessä, junalla Sellolle. Sen jälkeen Karaoke-ilta 21 alkaen.

23.3 Slavistipäivä, Kirkkokatu 6. Paikalla oltava hieman ennen klo 9.00. Ollaan paikalla ainakin klo13 saakka. Itse tilaisuus jatkuu klo16 saakka. Paikalle saatava vähintään 8 henkilöä. Tällä hetkellä ovat tulossa ainakin Elena, Eeva, Hanne ja Ilona.

TAUKO klo 17.43, jatkettiin klo 17.53.

29.3 DDT-etkot, Juri Shevchuk. Aurora- tila on varattu klo18 eteenpäin. Kauppaan klo16 eteenpäin: Minna, Kaarina, Elena, Eeva (tapaaminen Metsiksen aulassa klo16). Eeva tuo levyt. DDT-tentti, Johan vetää, varalla Emmi.

30.3 Lingvan siivous aamulla klo 9.00. Sen jälkeen Rupla virpoo laitoksella klo10 eteenpäin. Tiedotetaan laitokselle etukäteen. Kepponen ei avanneille: Rupla was here- lappu oven alta! Kysytään lupaa Jyrkiltä. Virvotaan slaavikielillä, Hanne etsii tekstit.

10. Muut esille tulevat asiat

Pohdittiin Megafonin hankkimista ulkotapahtumia varten.

Humanistien kevätsitsit järjestetään 22.3 ja niiden hinta on 22e. Osallistujia toivotaan.

Kirjaston asioista pidetään kokous Lingvalla 8.3 klo18. Otamme siihen osaa mahdollisuuksien mukaan.

Angry Birds otti yhteyttä Viettiin ja ehdotti mukaan tulemista järjestettäviin tapahtumiin. Koska Vietti ei pääse paikalle, Rupla menee! Sanomatalossa 5-8.3 klo10/12/13/14/16/17 järjestetään Angry Birds- ulkopeli, kesto noin 30min. Ilmoittauduttava 1.3. mennessä. Alustavasti sovittiin, että mennään 7.3 keskiviikkona klo11. Lähtijät: Elena ja Hanne, ehkä Eeva ja Ilona.

Aloitetaan valokuva-albumin ja vieraskirjan täyttäminen bileiden, tapahtumien ja kokousten yhteydessä.

E-lomakelinkki laitetaan Facebook- sivuille.

Yhteisvalokuvausta suunnitellaan ja toteutetaan kevään mittaan.

Hallitus kokoontuu ensi kerran 22.3 torstaina klo 16.00. Utopiassa.

11. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen 18.40.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti